Meidän tarina

Rakkaudesta luontoon

HISTORIAA

Ajatus yrityksestä kyti mielessämme lähes 35 vuotta eri muodoissaan. Jo 1990-luvulla ajatuksena oli perustaa maatilamatkailuyritys Vehun Paavolaan.

2010-luvulla tilukset siirtyivät pojillemme ja näin meille aukeni mahdollisuus unelmointiin. Mietimme, mitä voisimme Paavolassa tehdä, etteivät tilan vanhat rakennukset tuhoutuisi ajan saatossa kokonaan. Eri ideat vaihtelivat vuosien varrella siitakesienien ja mesimarjojen kasvatuksesta villisikojen sekä kuusipeurojen tarhaukseen, mutta ympärillä oleva luonto sai meidät havahtumaan.

Tilan pellot kasvoivat komeaa koivikkoa ja villiyrtit kasvoivat valtoimenaan tilan mailla. Halusimme hyödyntää näitä luonnonvaroja parhaalla mahdollisella tavalla, ja näin syntyi idea luomutilasta. Sillä tiellä olemme edelleen, eikä paluuta vanhaan enää ole.

Ensimmäinen tuotantokausi alkoi vuonna 2018, jonka tammikuussa perustimme perheyrityksemme. Tuotanto alkoi parilla elintarvikekontilla sekä kohmeisin sormin asennetuilla putkistoilla koivuissa. Tiesimme heti haluavamme tehdä paikallisista raaka-aineista makumahloja, joissa yhdistyvät hienot puhtaat marjojen, kasvien maut koivunmahlaan sekoitettuna.

2020-LUKU

Uusia ideoita tuotekehitykseen tulee jatkuvasti. Olemme restauroineet vanhaa 1700-1800-luvuilta peräisin olevaa päärakennusta luontomatkailua varten ja voimmekin tänä päivänä tarjota  rauhaa, rentoutumista sekä luontoelämyksiä retkien, kalastuksen, metsästyksen ja ruoan parissa, sekä mahdollisuuden päästä keväisin katsomaan, kuinka koivunmahla virtaa putkistoissa. Uusia ihania luonnontuotteita on myös kehitteillä jatkuvasti, mm. viher- ja marjarouheita, yrttisuoloja sekä kuohujuomia mahlasta.